Yrittäjät kertovat

Kaikkien palveluiden sijaitseminen saman katon alla auttaa asiakkaita arjessa, jossa on koko ajan kiire ja kaikki on aikataulutettua. Meillä on Heavy Centerillä erinomainen yhteishenki ja olemme kuin yhtä autohuoltoperhettä.

Heavy Center

Yhteistyö yrittäjien välillä on helppoa. Esimerkiksi katsastuskonttorin kanssa toimimme niin, että auto tulee meille katsastushuoltoon ja voimme sen jälkeen vain käydä viemässä avaimet katsastuskonttorille. Yksinkertaista!

Hannu Kinnunen, Autohuolto Kinnunen

On suuri etu asiakkaalle, että hänet voidaan palvella Heavy Centerin lävitse. Jos esimerkiksi huomaamme renkaita vaihtaessamme, että jarrupalojen kunto on heikko, voimme suositella asiakkaalle autohuoltoa – eli seuraavalle ovelle siirtymistä.

Ari Tuominen, Rengasliike Tuomiset

Hyvä palvelu syntyy vastaamaan tarpeeseen

Ammatissa, jossa aika on rahaa, sitä tuhraantuu esimerkiksi aivan liian paljon pelkästään pallotteluun katsastusaseman ja korjaamon välillä.
Katsastusasemalla kuskille annetaan käteen vikalista, jonka jälkeen auto pitää viedä huollettavaksi korjaamolle – ja sieltä taas takaisin katsastusasemalle.

Entäpä, jos palvelut sijaitsisivatkin käytännössä saman katon alla? Se on ajatus Heavy Centerin takana. Palvelun ydin oli selkeä. Voisiko samassa osoitteessa myös hankkia, vaihtaa ja säilyttää auton renkaat? Pestä autonsa raskaan kaluston pesukadulla? Ja miksipä rajata palvelukattausta vain raskaan kaluston kuskeille – myös henkilöautoilijat varmasti arvostaisivat yhden pysähdyksen kokonaisvaltaista autopalvelua!

Jotta visio Heavy Centeristä, mutkattomasta autohuollon keskuksesta toteutuisi, oli tärkeää löytää juuri oikeat yrityskumppanit palveluntarjoajiksi: pienempiä yksityisiä yrityksiä, joiden kanssa yhteistyö olisi helppoa ja jotka olisivat valmiita puhaltamaan yhteen hiileen parhaan palvelukokonaisuuden luomiseksi. Tarkan valintaprosessin päätteeksi Hirvaskankaan Heavy Centerin yrityskumppaneiksi tulivat renkaiden osalta Rengasmyynti Tuomiset, katsastuksen osalta Hirvaskankaan Autokatsastus sekä henkilöliikenteen huoltojen osalta Autohuolto Kinnunen.

Vahvan palvelutarjonnan lisäksi Heavy Centerin ehdoton vahvuus on sen sijainti. Hirvaskangas on kotimaan liikenteen vilkas risteyskohta ja luonnollinen taukopaikka. Kuljetusalalla Hirvaskankaan asema on erityisen korostunut, sillä se on puolimatkassa Helsingin ja Oulun välillä ja näin ollen lepoaikalain puitteissa melkeinpä pakollinen pysähdyspaikka. Heavy Center tarjoaakin kuljetusalan toimijoille helpon vaihtoehdon kaluston katsastukseen ja huoltoon niin sanotusti ”matkan varrella”.Kokonaisvaltaiselle palvelukonseptille tarvittiin tietysti ensiluokkaiset puitteet.

Toimitilat suunniteltiin yrittäjien toiveita kuunnellen niin, että asiakaspalvelu olisi jouhevaa ja työnteko sujuvaa. Heavy Centerin modernit toimitilat valmistuivat Hirvaskankaalle vuonna 2019 ja toiminta päästiin aloittamaan tammikuussa 2020.

Heavy Center on palvellut asiakkaita Hirvaskankaalla nyt jo muutaman vuoden ajan. Yhden pysähdyksen kattava palvelukonsepti on todettu toimivaksi ja se on kerännyt asiakkailta kiitosta. Kehitys jatkuu silti yhä. Heavy Center tarjoaa nykyisin raskaan kaluston kuljettajille yöpymismahdollisuutta majoitustiloissa, joissa tarjolla on myös esimerkiksi saunomismahdollisuus ja kuntosali. Heavy Centerin yhteyteen on lisäksi suunnitteilla biopolttoaineiden tankkausasema. Oman panoksensa palvelukattauksen laajuuteen tuo myös Rekkatori, joka tuo ajoittain autojaan ja koneitaan esittelyyn Heavy Centerin pihaan.

Heavy Center tahtoo olla se pysähdyspaikka Hirvaskankaalla. Se, jossa on kaikki autoilijan tarvitsemat palvelut saman katon alla.

Tervetuloa Heavy Centerille!

Heavy Center Hirvaskangas

Puukyläntie 1
44250 Äänekoski

Facebook
Instagram

Työnjohto

040 120 5372 / Antero
antero.lappalainen@heavycenter.fi

040 655 1449 / Arttu
arttu.niemikorpi@heavycenter.fi

Päivystys: 040 1284 932

Aukioloajat

Korjaamo: ma-pe 7-18 ja la 7-15

Pesula: ma-pe 6-18 ja la 7-15


Hirvaskankaan Heavy Center -yritysryhmähanke, hankenumero 206838, mannersuomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020.